Esityksen täytyy jatkua?

”The Show Must Go On” eli suomeksi ”Esityksen täytyy jatkua” on Queen-yhtyteen yksiviimeisimmistä julkaistusta kappaleista. Kuitenkin tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole tarkastella tätä hienoa kappaletta, … Lue lisää…Esityksen täytyy jatkua?

”The Show Must Go On” eli suomeksi ”Esityksen täytyy jatkua” on Queen-yhtyteen yksiviimeisimmistä julkaistusta kappaleista. Kuitenkin tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole tarkastella tätä hienoa kappaletta, vaan Suomessa harjoitettua tulopoliittista teatteria, joka on kurjistanut ja jatkuessaan kurjistaa lisää suomalaisia palkansaajia. Yllättävää kylläkin nykyään harjoitettu tulopoliittinen teatteria on harjoitettu vuosikymmeniä. Niinkin kauan kuin tammikuussa 1940 solmittiin sanottu ”Tammikuun kihlaus”, jonka avulla luotiin tämä kurjistamisautomaatti. Suomi on sopimusyhteiskunta, tosin on myönnettävä, että tämä on luonut vakaan pohjan Suomen ja suomalaiseen yhteiskuntaan. Mutta samalla se on luonut palkansaajia ja eläkeläisiä kurjistavan automaatin.

Vuoden 2015 kesällä Juha Sipilän hallitus asetti tavoitteekseen saada aikaan kilpailukykysopimuksen, jonka avulla leikataan 5% kaikkien palkansaajien ansioita. Suurimmaksi osaksi tavoitteeseen päästiin lisäämällä työntekijöiden työaikaa,mutta muun muassa kunta-aloilla työntekijät suostuivat vähentämään lomarahoistaan sovitut 5%. Tämä oli historiallinen Sipilän hallituksen vedätys, jossa mukana oli muun muassa perussuomalaiset, nämä jotka nyt pitävät kovinta mekkalaa ns. huonotuloisimmista. Tästä voisi aina silloin tällöin muistuttaa Halla-ahoa, joka oli Soinin uskottuna painostamassa perussuomalaisia kansanedustajia hyväksymään tämän heidän äänestäjien kurjistamisen. Ihmettelen vieläkin, miksi monet nyt haluavat liittyä perussuomalaiseen puolueeseen, myös haluavat johtajakseen sellaisen joka oli hyväksymässä omien äänestäjien vedätyksen?

Suomen ongelma ei ole korkeat palkat, vaan sen heikko ostovoima. Tällä hetkellä suomalaisten bruttokansantuote on 38 569 euroa, mutta ostovoimakorjattuna on 33 265 euroa eli 5 304 euroa negatiivinen. Kun taas venäjällä melkein 11 000 eroa plussaa. Siten Venäjällä työntekijä pärjää pienemmällä palkalla paremmin mitä suomalainen suuremmalla. Erovaisuudet ovat samaa luokkaa muun muassa myös Virossa. Syksyn liittokierros on ollut siten tuhoisa tavalliselle palkansaajalle. Periaatteessa jokainen liitto on sopinut noin 2% palkankorotuksista seuraaville kahdelle vuodelle, joka on periaatteessa huijausta, koska vuositasolla inflaatio on noin yhden prosentin verran. Palkkakehitys on siten vielä pitkään negatiivinen, koska tämän vuoden 5% vähennys pitäisi saada kurottua mahdollisimman pian umpeen ja siten saada nämä prosentin tai kahden korotukset jäämään historiaan mahdollisimman pian. Palkkatulo ei ole yksinomaan suomalaisten kurjistaja, vaan kokonaisveroaste suhteessa bruttokansantuotantoon, joka on tänä vuonna (2017) 43,2%. Joka on Euroopan Unionin yksi korkeimpia. Meitä huonommin asiat on Tanskassa ja Ranskassa, jossa oli kaikkein kireimpiä.