Olen ottanut hyvin kriittisen kannan kansallismieliseen liikkeeseen, varsinkin sen ääripäähän, ja siellä toimiviin henkilöihin ja yhdistyksiin. Pyrin kaikissa toimissani edistämään kansalaiskeskustelua ja siten välttämään vastakkainasettelua. Moni on samaa mieltä Suomen nykyisessä tilanteesta, mutta muutamien toimijan takia keskustelu yhteyttä ei ole. Tämän takia en halua osallistua sellaisiin toimiin, jotka kasvattavat epäluottamusta. Olen yhä edelleenkin patrioottinen tai nationalistinen, mutta yritän pysyä liikkeen poliittisessa keskustassa. Olen patrioottisen ja nationalistisen yhdistyksen puheenjohtaja, jonka tarkoitus on tämän vuoden aikana rekisteröityä puolueeksi. Kun minut valittiin suomidemokraattien hallituksen puheenjohtajaksi heinäkuussa 2017, niin tilanne oli huomattavasti parempi. Tilannetta pahensi Suomi Ensin yhdistyksen nimissä Helsingin Rautatietorilla järjestetty ”Suomi-Maidan” vastamielenosoitus, ja varsinkin sen leirin purkaminen viranomaisten toimesta. Suomi-Maidan jää ”liikkeen” historiaan myös paikkana jonka yhteydessä järjestettiin muita erilaisia mielenosoituksia. Tilanne huononi lisää 612fi järjestämän marssin jälkeen, joka viimeistään osoitti, että kaikki ei ole kohdallaan. Julkisuuskuva on tunkkainen ja sisäiset riidat hankaloittavat tilannetta vielä enemmän. Itsenäisyyspäivän tapahtumat osoitti myös sen, että kansallismielistä kenttää voidaan viedä miten vain kuin mätää kukkoa tunkiolle.
Taustaa
Kirjoitin joulukuussa 2016: ”Kenestä kansallismielisten yhteinen presidenttiehdokas? ” Koska epäilin jo silloin, ettei kansallismieliset saa kunnollista vastavoimaa nykyiselle poliittiselle eliitille. Kirjoitin muun muassa : ”Paavo Väyrynen on oman puolueensa kautta nousemassa myös presidenttiehdokkaaksi. Väyrynen on kuitenkin jo oman aikakautensa reliikki, johon hyvin harva 1980- ja 1990-luvuilla syntyneen on vaikea samaistua tai tuntea samoja arvoja, vaikka hän on nykyään profiloitunut EU liittovaltion ja euron vastustajaksi.” Silloin pidin vielä mahdollisena sitä skenaariota, että Halla-aho pyrkii perussuomalaisten presidenttiehdokkaaksi, mutta mahdollisesti puolueen puheenjohtajuus vei mielenkiinnon kampanjointiin. Toisaalta en pitänyt silloinkaan, enkä edelleenkään Halla-aho mitenkään kansallismielisenä, vaan ainoastaan maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvana.
Ainakin minulle oli yllätys, että perussuomalaiset valitsivat niinkin kokemattoman poliitikon presidenttivaaleihin kuin Laura Huhtasaaren. Tosin kuka olisi ollut häntä suositumpi? En tiedä, mutta tällä hetkellä tuntuu siltä, että hänen mahdollisuudet päästä toiselle kierrokselle on epätodennäköistä. Ei siinä ole mitään, että Huhtasaari on kokematon. Perussuomalaisilla on ollut aikojen saatossa presidentinvaaleissa ehdokkaana jopa Ilkka Hakalehto. Otin kantaa Huhtasaaren ehdokkuuteen kantaa kesällä 2017. Silloin epäilin, että homma menee täysillä reisille. Näinhän se on menossa, ja pahasti. Mutta hyvää harjoittelua tämä on kuitenkin Huhtasaaren mahdolliselle puheenjohtaja ehdokkuudelle, kun kesällä 2019 perussuomaiset valitsevat uuden puheenjohtajan itselleen.
Nykyisyys
Tällä hetkellä Laura Huhtasaari ja Paavo Väyrynen kampanjoivat näkyvästi samantyyppisillä teemoilla. He yrittävät haastaa Sauli Niinistön gallup suosiota. Nyt kummatkin on ottanut asiakseen kritisoida Euro-alueeseen liittymistä. Aihe on siitä kummallinen, että mitä hyötyä on perustaa heidän ehdottamansa”totuuskomissiota”. Totuuskomissio perustettiin Etelä-Afrikassa, kun apartheid-hallinto kaatui ja tällä tavalla pyrittiin estämään maan luisumisen totaaliseen anarkiaan. Varsinkaan tämä aihe ei kuulu presidentin valtaoikeuksiin millään tavalla? Vai onko tarkoitus viilata mahdollisia äänestäjiä linssiin? Miksi presidentinvaaleissa ei keskustella niistä aiheista jotka mahdollisesti kuuluvat viran toimenkuvaan. Kummatkin ottavat kantaa niihin asioihin joihin he eivät pysty toimiessaan presidenttinä vaikuttamaan millään tavalla. Perussuomalaiset ei pääse koskaan sellaiseen tilanteeseen jossa heillä olisi eduskunnan enemmistö ja presidentti samasta puolueesta. Myös Huhtasaaren kannattajat ei myöskään ymmärrä, että Huhtasaari joutuisi eromaan perussuomalaisesta puolueesta saman tien. Tulevat presidentinvaalit on osoittamassa sen, että kansallismielisellä liikkeellä ei ole tarvittavaa voimaa vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen, ainakaan niin kauan, kun emme saa suurinta osaa mediakenttää tueksemme.