Palkkojen halpuutus – kannattaako sittenkään?

Viime aikoina on julkisuudessa ollut esillä keinona työllistää, vaatia samalla työntekijöiden palkkojen tilapäistä alentamista. Viimeksi Finnairin ilmoitus ammattiyhdistysliikkeen torjuttua vaatimuksen, jonka tosin osa sen henkilökunnasta olisi hyväksynyt sen, oli hieno julkisuustemppu. Kukapa ei olisi suostunut samaan tarjoukseen, jos olisi lomautettuna yhtä pitkään mitä lentohenkilökunta on ollut.

Olin itse aikoinaan Finnairilla töissä. 1990-luvun lamassa tehtiin historiaa, sillä sovimme työnantajan kanssa sopeutustoimista, jolla pystyttiin säilyttämään työpaikat ja samat edut. Teimme siis paikallisen sopimuksen kumpaakin osapuolta tyydyttävistä ehdoista. Nykyään paikallinen sopiminen tarkoittaa useissa tapauksissa yksipuolista sanelua, eli työnantaja määrittelee palkkatason ja muut ehdot, jotka sitten tuleva työntekijä hyväksyy.

Itse pystyin aikoinaan sanelemaan oman palkkatason. Jos neuvotteluissa ei päästy yhteisymmärrykseen siitä, niin ne neuvottelut loppuivat siihen. Harva ns. tavallinen työntekijä, kuten siistijä tai huoltomies pystyy neuvottelemaan edes palkasta, saati muista työehdoista. Se on yleensä työnantajan sanelupolitiikkaan, eli hyväksy tai poistu. Tuskin edes Finnairin lentoemännät ole siinä asemassa, että pystyisivät sanelemaan palkkansa ja työehtonsa. Maailmalla heidän korvaajia on ”pilvinpimein”.

Kyseistä Kauppalehti.fi uutista kommentoi Twitterissä mielenkiintoinen joukko eri talouselämän vaikuttajia ja muutamat poliitikot. Poliitikoista ainakin Hjallis Harkimo halusi tuoda julkisuuteen oman mielipiteensä. Kuten myös talouselämän vaikuttajista ja samalla yritysjohtajista Jukka Helttula, Vesa Heikkilä ja Hypo-konsernin toimitusjohtaja Ari Pauna. Kitkerää palautetta antoi myös eräs Finnairin lentoemäntä. Mikäpä siinä. Jokaisella on vapaus mielipiteensä. Lentoemäntää lukuun ottamatta, he kaikki ovat hyväpalkkaisia ja toimeentulevia. Toki yritysjohtajat haluavat parantaa omaa ja yrityksiensä hyvinvointia työntekijän aseman huonontamisella, ei parantamalla.

Tässä kannattaa olla kuitenkin varovainen. Suomen taloutta ei saada kuntoon palkkoja laskemalla ja muita työehtoja huonontamalla, vaan palkojen nostolla. Suomen ongelma on palkan suhteellisen heikko ostovoima. Verotus pysyy seuraavinakin vuosikymmeninäkin nykyisellä tasolla, ellei pystytä ostovoimaa parantamaan. Etuja leikkaamalla vain huononnetaan heikompien asemaa.

Aikoinaan Kim Väisänen julisti Twitterissä tutkija Oula Silvennoiselle maksaneensa veroja vuonna 2018 noin neljämiljoonaa euroa. Toki on hieman eri asia maksaa omasta palkastaan saman verran prosenteissa veroja (noin. 30%), mitä sijoittaja Väisänen maksoi vuonna 2018 12,3 miljoonan pääomatuloista (30% tai 34%). Hänen palkkaveroprosentti olisi Vero.fi laskurin mukaan noin 60% luokkaa.